Hiljaisuus ennen myrskyä 19-vuotiaan nuoren näkemyksiä politiikasta ja yhteiskunnallisista asioista.

Cis-sukupuolisten politiikka

”Haluaisin äänestää jotain hyvännäköistä naisehdokasta.”

”Tuota… katotaas tota pöytää, että oisko siinä ketään hyvältä vaikuttavaa.”

”Ei mutta mikäs sun numero on?”

”286.”

”Voisin äänestää sua!”

”Meillä ois muitakin hyviä nuoria ehdokkaita...”

”Ei, ei, kyllä mä sua äänestän. Ei miehistä kuitenkaan naisia saa. Kerrotko numeros vielä uudelleen?”

*

”Oisko jotain vaatimuksia ehdokkaalta?”

”Ei, mä vaan kattelen…”

Tässä välissä keskustelua Vihreiden tavoitteista Espoossa. Keskustelukumppani hieman kiroilee ja pahoittelee, johon vastaan, ettei haittaa, koska olen sitä ikäpolvea, jolle kiroilu on suhteellisen luonnollista kavereiden kesken jutellessa. Paikalle saapuu tämän herran ystävä.

”Voi #@!#, kun pitäisi saada nämä Espoon asiat parempaan suntaan.”

”Älä kiroile nuoressa naisseurassa.”

”Sain erikoisluvan, vaikka onhan tää aika rumaa.”

”…Juu, tuosta mun flyeri vielä, oon Espoon Vihreiden toiseksi nuorin ehdokas.”

Tässä välissä yritin myös tarjota nuorimman, kun mietin, että halusiko herra äänestää naispuoleista ehdokasta. Oli kuitenkin jo päättänyt äänestää minua.

*

Nämä ovat pätkiä kahdesta tänään käydystä keskustelusta. Ja ne ovat todellakin totta ja liittyvät tämän blogikirjoituksen aiheeseen eli väärinsukupuolittamiseen. Tämä on siis aika henkilökohtainen aihe, mutta politiikka vaatii oman identiteettinsä avaamista, ja sen olen tiennyt jo lähtiessäni politiikkaan mukaan – oikeastaan oman identiteetin avaamisesta lähti ajatus mennä politiikkaan vaikuttamaan suoraan itselleen tärkeisiin asioihin.

En kokonaan näitä keskusteluja kopioinut tähän, mutta ensimmäisestä herrasta sai sellaisen vaikutelman, ettei olisi muuten äänestänyt Vihreitä laisinkaan ja toisesta sellaisen, ettei välttämättä olisi äänestänyt yhtään ketään, jollen olisi hänen kanssaan keskustellut. On upeaa käydä sellaisia keskusteluja, joissa lopulta saan toisen osapuolen äänestämään joko Vihreitä tai itseäni, mutta naiseksi luokittele tekee kaikesta epämukavaa ja inhottavaa, jolloin se kumoaa ylpeyden tunteen.

Kohtaan tätä naiseksi sukupuolittamista lähes joka kerta, kun olen kampanjoimassa, seison kadulla sitten tunnin tai neljä. Se ei ole myöskään riippuvainen siitä, kuinka kauan pysähdyn keskustelemaan jonkun kanssa, mutta pidemmässä keskustelussa se tuntuu vielä pahemmalta, kun yrittää tuoda esille omaa itseään ja juuri ojennetussa mainoksessa on etunimenä hyvin sukupuolittunut Aleksi ja on nähnyt, kuinka äänestäjä on sen lukenut.

Miksi en sitten korjaa henkilöitä, jotka sanovat minun olevan nainen?

  1. Kampanjoidessa aika on kallisarvoista, enkä halua jäädä väittelemään siitä, minkä sukupuolen edustaja olen. Se on muutenkin oma asiani, eikä minun tarvitse lähteä avaamaan sukupuoli-identiteettiäni tai sitä, mitä minulla on housuissani, kenellekään.
  2. Henkilöistä, jotka sukupuolittavat minut väärin, tulee usein sellainen tunne, että he saattavat päättää olla äänestämättä minua laisinkaan tai saattavat jopa hyökkäävät koko puolueen kimppuun sen takia, että heillä on transsukupuolinen ehdokas. En halua kenenkään muun saavan vihoja niskoilleen sen takia, että ilmaisen oman identiteettini, enkä halua menettää myöskään puolueelle – tai itselleni – suunnattua ääntä, kun Espoossakin taisto on kova, jotta saamme lisäpaikkoja valtuustoon ja saavutamme Kokoomusta edes muutamalla paikalla.
  3. Taustalla on myös oma pelkoni. En ole juurikaan kohdannut näin rajua väärinsukupuolittamista mistään ennen katukampanjoinnin alkamista. En siis tiedä, miten siihen reagoitaisiin, jos korjaisin väitteen naisesta mieheksi joka ikinen kerta. Ehkä pelkään hieman jopa sitä, että joutuisin kohtaamaan uhkailua tai väkivaltaa, vaikka en olekaan ikinä yksin kampanjoimassa. Politiikka antaa paljon, mutta niin se myös ottaa.


Olen aiheuttanut kiusallisia tilanteita myös kanssaehdokkaille olemalla hiljaa aiheesta, mutta olen myös tajunnut, kuinka raskaasti sukupuoli vaikuttaa nyky-yhteiskuntaan. Se on aina olemassa, sen mukaan luokitellaan kaikki. Luottamustoimipaikoissakin on sukupuolikiintiöt ja vaikka niitä ei vielä mietitäkään, joudun itse miettimään sitä, kumpaan kiintiöön minut laitetaan henkilötunnuksen ollessa edelleen naisen. Aion silti taistella, jos tällainen tilanne tulee eteen, ja tiedän, että puoluetoverini ovat tukenani. He ovat tukenani jo nyt, parhaassa tapauksessa saan tsemppaavia sanoja ja lohduttavia halauksia jo heti tilanteen jälkeen.

Politiikka ei ole vain cis-sukupuolisille ja binäärisille miehille ja naisille, se on ihan kaikille riippumatta siitä, mikä ihmisen sukupuoli-identiteetti on vai luokitteleeko hän itseään laisinkaan. Kenelläkään ei ole oikeutta lokeroida muita.

*

Tämä blogikirjoitus on kirjoitettu niin, että turhauduin siihen, että joudun kestämään koko ajan väärinsukupuolittamista. Vaikka tiedän olevani esikuva ja rohkaisu monelle, se tahtoo aina välillä unohtua ja myös he, joiden esikuva ja rohkaisu olen, tulisi saada tietää, ettei elämä ole pelkkiä ruusuja ja pilvilinnoja. Tästä aiheesta puhutaan vähän, koska sukupuolivähemmistöjä on melko vähän politiikassa mukana varsinkaan avoimesti kaapissa ulkona, joten jonkun täytyy puhua ja kertoa, että tässä yhteiskunnassa on pakko tehdä jotain, jotta useampi uskaltaisi toteuttaa unelmiaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat