Hiljaisuus ennen myrskyä 19-vuotiaan nuoren näkemyksiä politiikasta ja yhteiskunnallisista asioista.

Identiteetti yli kuntien ja valtioiden rajojen

Kun päätin ryhtyä kuntavaaliehdokkaaksi, mietin omaa espoolaisuuttani. Asia nousi uudelleen esiin menneenä viikonloppuna, kun oli Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton järjestämän Nuori Vihreä Vaikuttaja -kurssin kurssiviikonloppu. Meillä oli aiheena EU, mutta käsittelimme myös omaa kansainvälisyyttämme. Meillä kävi perjantaina puhumassa Eurooppanuorista Jesse Jääskeläinen, joka puhui eurooppalaisesta identiteetistä. Se sai minut jälleen pohtimaan omaa espoolaisuuttani.

En ole paljasjalkainen espoolainen, olen syntynyt Kuopiossa ja asunut siellä pari ensimmäistä elinvuottani. Olen käynyt siellä edellisen kerran yli kymmenen vuotta sitten ja parhaillaan istun linja-autossa matkalla sinne. Pidän itseäni espoolaisena, koska olen varttunut siellä, olen käynyt koulut siellä, olen kokenut elämän siellä niin hyvässä kuin pahassa. Pidän silti itseäni myös kuopiolaisena. Koen jonkinlaista hengenheimolaisuutta savolaisiin. Olen puhelias, en tosin huumorintajuinen, jos nyt stereotypioihin mennään. Olen joskus kuullut myös sen, että joidenkin mukaan savolaiset ovat hyviä johtajia. Minä olen johtajatyyppiä jopa ehkä hieman auktoriteettiongelmiin saakka, mutta vaikka ajatukset yrittävät sanoa käskyille vastaan, pystyn silti tottelemaan hyvin. Olen kuulemma myös hyvä johtaja. Tietysti partio on tuonut siltä saralta huomattavasti hyvää kokemusta myös.

Jos antaisin tiukan itsekontrolloni hieman laskea muulloinkin kuin niinä harvoina kertoina, jolloin olen viihteellä, minulla olisi murre. En ole vuosiin kuullut kenenkään puhuvan savonmurteella, mutta siitä huolimatta ystävieni mukaan minulla on jopa painotukset oikein. Olen pohtinut, mistä se johtuu, koska esimerkiksi vanhempani eivät ole kotoisin Savosta. Ehkä se vain liittyy siihen, että alitajuntani on oppinut murteen joskus pienenä.

Aasinsiltana takaisin eurooppalaiseen identiteettiin toimii se, että Jääskeläinen sanoi meillä olevan monta sijainti-identiteettiä. Suomalaisilla on oma suomalainen identiteettinsä, mutta koska olemme Euroopassa, meillä on myös eurooppalainen identiteetti. Parhaiten sen tajuaa, kun lähtee Euroopan ulkopuolelle tai mahdollisesti jopa muiden Euroopassa asuvien kanssa ollessa. Keskustelimme perjantaina yhdessä myös siitä, olemmeko joskus ajatelleet jonkun asian olevan eurooppalaista. Se on voinut olla jonkun erikoiskahvin juominen, minä kerroin esimerkkinä oman kokemukseni partiokulttuurista, jossa ei huomioida suomalaisten stereotyyppista sulkeutuneisuutta ja hiljaisuutta. Partiossa ei tunneta suomalaisia stereotypioita, siellä jopa kymmenet ehkä toisilleen vieraat ihmiset nukkuvat tiiviisti kylki kyljessä, puhutaan kaikille riippumatta siitä, että tunteeko ennestään, halataan vieraita ihmisiä. Ei silloin ajatella, että ollaan suomalaisia, jotkut eivät sitä käytöksen perusteella välttämättä uskoisi. Silloin olemme eurooppalaisia.

Voin rehellisesti sanoa olevani espoolainen sekä kuopiolainen. Se ei ole minulle häpeä, se on ylpeys. Ehkä kaikki eivät minua kuopiolaisena pidä, mutta oma käsitykseni siitä on mielestäni tärkein. Välillä haaveilen Kuopioon muutosta, jossain vaiheessa mietin sitä tosissani. Nyt minulla on niin paljon Espoossa, etten halua sieltä muuttaa pois. Oma sydämeni vetää minua Savoon, jonka takia jopa pelkään, että rakastun Kuopioon niin paljon, että muutan lukion käytyäni sinne, vaikka nyt suunnitelmani ovat sellaisia, että voin vielä kauan asua Espoossa.

Vaikka en välttämättä ikinä Kuopioon tule muuttamaan, en edes käy usein siellä, se tulee olemaan silti toinen kotini. Ehkä Kuopiosta löydän jotain, joka tuntuu puuttuvan itsestäni. Ehkä löydän sieltä minun kuopiolaiselle identiteetilleni vahvistuksen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat